Subprime-kriisin katsotaan johtuvan useista syistä, ennen kaikkea – lukuisten, usein hyvin monimutkaisten rahoitusvälineiden, kuten asuntolainavakuudellisten arvopapereiden, luottoriskinvaihtosopimusten ja vakuudellisten velkasitoumusten, leviämisestä, – originate-to-distribute-strategian maailmanlaajuisesta leviämisestä; – uusien yritysten, kuten hedge-rahastojen – jopa offshore-rahastojen – ja erillisyhtiöiden, tulo markkinoille, joita ei useinkaan valvota juuri lainkaan tai ei juuri lainkaan; – investointipankkitoiminnan merkityksen voimakas kasvu; – epäsymmetrinen informaatio, jota on lisännyt maailmanlaajuisesti toimiva arvopaperistamisliiketoiminta, joka ei rajoitu vain pankkeihin ja joka on samalla levinnyt maailmanlaajuisesti, mikä on johtanut tietämättömyyteen riskien todellisesta jakautumisesta; Alkuperäisen rahoittajan ja (loppu)sijoittajan välinen ketju pidentyi joissakin tapauksissa yhä pidemmäksi ja näin ollen vähemmän läpinäkyväksi. – Riittämätön riskienhallinta monissa laitoksissa; monissa tapauksissa riskienhallinta ei ollut pysynyt rahoitusinnovaatioiden tahdissa; – subprime-lainojen myöntäminen Yhdysvalloissa vuonna 1999 annetun yhteisön investointilain (Community Investment Act 1999) seurauksena, mikä johti lainojen huomattavaan kasvuun yksityisille kotitalouksille, joiden luottokelpoisuusluokitus oli huono, ja oli ikään kuin kriisin välitön laukaiseva tekijä; – bonusten maksaminen pankkiireille, vaikka vastaava sitoumus johtaisi tulevaisuudessa tappioon (keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä). – Palkkiojärjestelmät olivat yleensä suunnattu vain lyhyen aikavälin menestykseen. Pankkiirin oli siis täysin järkevää ottaa suurimmat riskit saadakseen suuria tuottoja ja saadakseen vastaavat bonukset. Epäonnistumisen sattuessa pankkiiri vain palasi takaisin peruspalkkaansa. Tämä on malliesimerkki siitä, miten vastuun rajoittaminen edistää vastuutonta yritystoimintaa, ja – viimeisenä mutta ei vähäisimpänä – Yhdysvaltain keskuspankin kahdenkymmenen vuoden ajan harjoittama matalien korkojen politiikka: aina kun talouden laskusuhdanne uhkasi – kuten vuoden 1987 pörssiromahduksen jälkeen, Aasian kriisin jälkeen vuosina 1997-1998, dotcom-kuplan puhkeamisen jälkeen ja syyskuun 11. päivän 2001 islamistiterrori-iskujen jälkeen – keskuspankki torjui tilanteen alentamalla keskeistä ohjauskorkoa. – Useimmat edellä mainituista ja muista syistä liittyvät toisiinsa, ja niitä on vaikea arvioida yksityiskohtaisesti. – Toinen selitys syistä perustuu toimittajien ja kuluttajien asenteisiin markkinoilla. Siinä mainitaan seitsemän kuolemansyntiä, joihin pankkiirit ja heidän asiakkaansa ovat langenneet: Ahneus, ylenmääräisyys, röyhkeys, turhamaisuus, liioittelu, kohtuuttomuus ja taitamattomuus. – Katso riskikulttuuri. – Vrt. BaFinin vuosikertomus 2007, s. 9 ja sitä seuraavat sivut (erittäin hyvä esitys; s. 22 ja sitä seuraavat sivut): kronologinen katsaus tapahtumiin).

Huomio: Taloudellinen tietosanakirja on tekijänoikeussuojattu, ja sitä saa käyttää vain yksityisiin tarkoituksiin ilman nimenomaista lupaa!
Yliopiston professori Dr. Gerhard Merk, Dipl.rer.pol., Dipl.rer.oec.
Professori Dr. Eckehard Krah, Dipl.rer.pol.
Sähköpostiosoite: info@ekrah.com
https://de.wikipedia.org/wiki/Gerhard_Ernst_Merk
https://www.jung-stilling-gesellschaft.de/merk/
https://www.gerhardmerk.de/

Diese Seite verwendet Akismet, um Spam zu reduzieren. Erfahre, wie deine Kommentardaten verarbeitet werden..